Helsingin Länsisatama sumppuuntui virolaisista – peräti 6500 matkustajaa tuli tiistaina laivoilla, vain muutamat kävivät koronatestissä
Eestlased Soomes | 27 Jan 2021  | EWR
  FB   Tweet   Trüki    Comment   E-post
Autoruuhkaa Helsingin Länsisatamassa tiistai-iltana 26. tammikuuta. Rajavartiolaitos / Suomenlahden merivartiosto - pics/2021/01/57894_001.jpg
Autoruuhkaa Helsingin Länsisatamassa tiistai-iltana 26. tammikuuta. Rajavartiolaitos / Suomenlahden merivartiosto
Jussi Vehkasalo. Helsingin satamiin saapui tiistain aikana peräti lähes 6 500 matkustajaa, joista valtaosa oli virolaisia, jotka saapuivat Länsisatamaan. Syy selvään piikkiin matkustajamäärissä viime päivinä on se, että maahantulon rajoituksia kiristettiin Suomessa viime yönä eli 27. tammikuuta kello 00.00 alkaen. Kiristyneiden rajoitusten tultua voimaan Suomeen saapuvassa liikenteessä Schengen-alueen sisärajoilla sallitaan vain välttämätön työmatkaliikenne, eli yhteiskunnan toimivuuden ja huoltovarmuuden kannalta merkittävä työmatka Suomeen.

Valtioneuvoston päätökseen perustuva rajanylitysliikenteen kiristys johti esimerkiksi siihen, että virolaiset rakennustyöntekijät eivät voi matkustaa Suomeen, päätös on voimassa 25. helmikuuta asti.

– Sunnuntaina 24. tammikuuta Suomeen saapui Helsingin satamien kautta 4 815 henkilöä, maanantaina 25. tammikuuta Helsingin satamien kautta saapui Suomeen yhteensä 3 782 henkilöä, kertoo Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Simola.

Helsingin satamiin saapuu matkustajia tällä hetkellä Länsisataman lisäksi Katajanokalle ja Vuosaareen.

– Liikennemäärissä Länsisatamaan oli odotetusti selkeä piikki erityisesti tiistaina 26. tammikuuta, juuri ennen rajanylitysliikenteen kiristämistä koskevan päätöksen voimaanastumista. Merkittävä osa Virosta tulleista oli liikkeellä autolla. Korona-ajan normaali matkustajaliikennemäärä Helsingin satamassa pelkästään Suomeen saapuvan liikenteen osalta on viime viikkoina ollut noin 17 000–20 000 henkilöä per viikko, Simola jatkaa.

https://www.helsinginuutiset.f...

 
  FB   Tweet   Trüki    Comment   E-post
Eestlased Soomes
06 Jan 2025 11:02
Kanada peaminister Justin Trudeau astub tagasi (5)
06 Jan 2025 06:59
Teet Kalmus: Ukraina ründab Kurskis, lähipäevad näitavad, kui kaugele õnnestub neil edasi liikuda
04 Jan 2025 09:23
Estonian born Roman Pipko tapped by Trump (10)
04 Jan 2025 09:15
Jüri Toomepuu: Inimkonna vähenemine, vananemine ja vaimne hääbumine (3)
03 Jan 2025 07:22
Teet Kalmus: tänu suurtele kaotustele elavjõus suutis Venemaa aasta viimases kvartalis edeneda (3)
02 Jan 2025 07:41
airBaltic Forced to Cancel Flights Due to Engine Maintenance Delays
02 Jan 2025 07:32
Leedu tahab koos Eesti ja Lätiga ehitada uue elektrijaama (3)
31 Dec 2024 18:00
Head uut aastat!
31 Dec 2024 15:14
President Alar Karis: Soovin Eesti inimestele julgust ja uudishimu, leidlikkust ja otsustuskindlust
31 Dec 2024 15:07
Suri president Arnold Rüütel 10.05.1928 – 31.12.2024 † (7)
30 Dec 2024 12:10
Eesti muusika aastahitid 2024
30 Dec 2024 09:07
Teet Kalmus: droonide areng sõja tingimustes aina kiireneb (2)
29 Dec 2024 09:42
Peterburi Teataja nr. 97, detsember 2024
28 Dec 2024 10:25
Russia-linked cable-cutting tanker seized by Finland ‘was loaded with spying equipment’ (2)
28 Dec 2024 10:08
Jüri Toomepuu: hübriidsõjale tuleb vastata hübriidsõjaga (1)
27 Dec 2024 13:56
Austraalias algasid Eesti Päevad
27 Dec 2024 07:49
Teet Kalmus: reisilennuki allatulistamine jahendab Venemaa suhteid Aserbaidžaani ja Türgiga (5)
26 Dec 2024 15:51
Estlink 2 ja mitu sidekaablit puruks, kahtlustatakse ankruga vigastamist (3)
SÜNDMUSED LÄHIAJAL
Jan 9 2025 - Toronto
TLPA First Thursday: Glorious Vienna

Vaata veel ...

Lisa uus sündmus