Valtioneuvoston päätökseen perustuva rajanylitysliikenteen kiristys johti esimerkiksi siihen, että virolaiset rakennustyöntekijät eivät voi matkustaa Suomeen, päätös on voimassa 25. helmikuuta asti.
– Sunnuntaina 24. tammikuuta Suomeen saapui Helsingin satamien kautta 4 815 henkilöä, maanantaina 25. tammikuuta Helsingin satamien kautta saapui Suomeen yhteensä 3 782 henkilöä, kertoo Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Simola.
Helsingin satamiin saapuu matkustajia tällä hetkellä Länsisataman lisäksi Katajanokalle ja Vuosaareen.
– Liikennemäärissä Länsisatamaan oli odotetusti selkeä piikki erityisesti tiistaina 26. tammikuuta, juuri ennen rajanylitysliikenteen kiristämistä koskevan päätöksen voimaanastumista. Merkittävä osa Virosta tulleista oli liikkeellä autolla. Korona-ajan normaali matkustajaliikennemäärä Helsingin satamassa pelkästään Suomeen saapuvan liikenteen osalta on viime viikkoina ollut noin 17 000–20 000 henkilöä per viikko, Simola jatkaa.